Mailiksen sukututkimus

Aloitan kertomalla miten sukutyöni alkoi. Kesällä 2001 olin äitini kanssa menossa Lahdesta Toholammille, kun lähestyimme Kinnulaa äiti yhtäkkiä sanoi että ”minä en tiedä mikä äitini sukunimi tyttönä oli”. Sanoin että otamme siitä nyt selvän, pysähdyimme Lestijärven kirkkoherran virastolla ja tiedustelimme asiasta. Tiesimme, että Tummu oli 9-vuotiaana tullut Lestijärvelle. Saimme nyt tietää että hän oli Lappajärvellä syntynyt ja myös hänen isänsä nimen ja syntymäajan.

Tästä kiinnostukseni sitten kasvoi, loman aikana keräsin sukulaisilta lisää tietoja. Tullessani takaisin Ruotsiin sanoin miehelleni, että nyt aloitetaan tutkimaan sukuja. Hän oli jo muutaman vuoden tästä puhunut, mutta niinkuin tavallista on, ei ollut päässyt alkuun. Hänen isänsä oli myös ennen kuolemaansa tutkinut omaa sukuaan ja siitä Ulf nyt jatkoi työtä.

Ilmoitimme itsemme sukututkimuskurssille ja aloitimme tutkimukset. Ensimmäinen vuosi meni esivanhempien hakemiseen. Tein useamman matkan Helsingin kansallisarkistoon. Siellä ja myös Jyväskylän Maakunta-arkistossa olen viettänyt useita tuntia. Myös internetin kautta löytyy paljon tietoja, Suomen Genealogia-yhdistyksen HisKi-projektissa on runsaasti kirkonkirjoista tietoja, ja lisää tulee vähitellen, nykyään kirkonkirjat ovat myös digitoitu. Olen myös ostanut ja lainannut historia- sekä sukukirjoja ja myös saanut yhteyden toisiin sukututkijoihin, jotka tutkivat samoja sukuja. Olen työssäni myös saanut yhteyden kaukaisiin sukulaisiin.

Kesästä 2002 lähtien aloitin etsiä ylös myös kaikki suvun jälkeläiset. Tämä näytti jostakin syystä olevan paljon vaikeampaa kuin esivanhempien löytäminen. Mutta työ on ollut tosi mukavaa ja olen löytänyt ja tutustunut sukulaisiin, joita en aikasemmin tai moneen vuoteen ole tavannut.

Elokuussa 2003 pidettiin ensimmäiset sukupäivät Keskipohjanmaan Toholammilla. Paikka oli Pajamäen Pitäjätalo ja Talomuseo, entinen Kotilan suvun talo. Yli 300 jälkeläistä oli kutsuttu ja sukupäiville tuli 100 henkilöä.

Sukupäivän jälkeen sain paljon apua sukulaisilta, Kaarina Kerttula on kerännyt ja kirjoittanut kertomuksia Oskari ja Liisa Ahosen sekä heidän lapsien elämän vaiheista, ja äitini jakoi myös muistoja omasta nuoruudestaan. Lauri Ahonen ja Linne Korpi o.s. Ahonen kertoivat isästään, Irma Tarvainen o.s. Aholin ja Jorma Aholin ovat myös lähettäneet kertomuksia heidän isän elämän vaiheista ja Raija Sabelström-Leppänen on kirjoittanut Otto Leppäsen perheestä.

Korpilahti, missä isäni esivanhemmat elivät, on sukututkijalle hyvin hankala pitäjä. Seurakunnan vanhimmat rippikirjat ovat tuhoutuneet, ja yhtenäinen väestökirjanpito alkaa vasta 1770-luvulta. Vanhin arkisto mm. historiakirjat ennen 1773, lienee veneen kumoon mennessä uponnut Päijänteeseen v. 1871, kun se kappalaisen pappilasta järven itäpuolelta, jossa tämä edelleen sijaitsee, siirrettiin länsipuolelle silloin rakennettuun kirkkoherran pappilaan joka valmistui v.1870. Korpilahden historiakirjoista puuttuu poikkeuksellisen paljon syntyneitä, vihittyjä ja kuolleita toisiin seurakuntiin verraten, joten HisKin ja jopa alkuperäisten historiakirjojen avulla ei kaikkia asukkaita löydä.

Olen saanut paljon apua ja tukea sukulaisilta, jokainen omilla muistoillaan tai heidän perheiden elämän tarinoilla. Äitini kertoi sen minkä on kuullut isäni lapsuus- ja nuoruusajasta ja myös heidän yhteisestä elämästä. Tietojen keräämisessä olen koputellut moneen oveen ja tällöin tavannut paljon avuliaita ja kiinnostuneita ihmisiä. Heiltä olen saannut valokuvia ja hienoa apua työhöni.

Mailis Alvarsson