Ansedel Kaarlo Oskari
Aholin
1910-1993
|
Kaarlo Oskari Aholin
Syntynyt-Född:
1910-12-01 Kuusankoski, ES [1] . |
|
|
|
|
||
|
|
|
|
|
|
Elämänkertomus/Levnadsbeskrivning
Oskari
oli veturintallilla ja putsas vetureja. Siellä tuli kapinan aikana jonkinlainen
aatekysymys ja hän lähti pois ja muutti Helsinkiin.
MUISTELMIA KAARLO OSKARIN (KALLE, OKI) ELÄMÄN KOUKEROISTA
Kirjoittanut
Isä syntyi 1 joulukuuta 1910 Kuusankosken Öljymäellä.
Nuoruudestaan hänellä oli poikamaisia muistoja mm. kun hän kavereiden kanssa
iltapimeällä Kuusankosken kujilla istuivat iltaa ja kertoilivat toinen toistaan
kauheampia juttuja. Kun sitten jossain rasahti kovempaa, koko joukko hajosi
kuin ammuttuna koteihinsa … ”kurat” melkein housuissa.
Hän kertoi: Irja-siskoni ja minä taas ollessamme Kuusankoskella,
vietimme aikaamme isänäidin Marian kotitalon vastakkaisella metsäalueella,
jossa oli ollut ruumiskellari. Kun aikamme olimme olleet pimenevässä
metsikössä, niin pelottamaanhan se alkoi. Kiireesti vaan kotiin.
ISÄN RENGASMATKA
Isä kertoi sotaajan kohteistaan aina omana ajalla 1941-1944. Isä aina halusi että hänen
rengasmatkansa jotenkin kirjataan ylös ja näin minä sen kuulin ja kirjasin.
Rengasmatka kesti kolme vuotta, viisi kuukautta ja kaksi päivää.
Kaarlo 1942.
Sodan tehtäviin autonkuljettajana tapahtui sisään kirjautuminen
23.06-1941. Helsingistä lähdettiin Haminaan 11.07-1941, sieltä Ylijärvelle
12.07. Sitten Yli-maahan 25.07, kunnes j.s.p:hen (joukko-sidontapaikka) samalla
paikkakunnalla. Muurolaan 16.8, sieltä 28.8 Rasalahteen. 4.9 Johannekseen ja
11.9-41 Helsinkiin korjauttamaan autoa. Suojärvelle 21.10, Paateneen 6.11 ja
Karjalan maaselkään E-linjaan 7.11. HYÖKKÄYS tapahtui 22.11-41, jonka jälkeen
matka jatkui Suurlahteen 25.11. Kuusivaaraan mentiin 31.12-41.
Vuonna 1942 maaliskuun kuudes päivä Kuusivaarasta mentiin
Osterijärvelle, sieltä 24.3 Kumojärvelle… LOMALLE. Toukokuun kahdeksas päivä
lähdettiin Ahvenjärvelle, 12.5 Tsopinaan, Karhumäelle. Sieltä 14.5 Syvärille
Kuujärvelle, Mälkiään, Sääksmäelle, Pisi-Kuuttilahteen. Heinäkuun seitsemäs
päivä Aunuksen kaupunkiin, Ulensuun ja Jänisjärvelle.
Matkaselkä: Kouvola-Kotka-Hamina. Vuonna 1943 sotapoliisina
Helsingissä. Vuonna 1944 elokuussa mentiin Tohmajärvelle, sieltä Kaurialaan ja
Patsolassa oltiin sitten 26.8. Sitten Saarioon, 30.8 Haminaan. Kontiolahteen
19.9 ja sitten Helsinkiin lokakuun kahdeksas päivä. Kotiutuminen marraskuun 25
päivä 1944 Helsingissä.
Helsingissä isä tapasi mielitiettynsä Jenny Räihän ja he
kihlautuivat sodan jälkeen sillä. Sitten perheen perustaminen, jossa lopuksi
oli viisi lasta. Perhe muutti tiuhaan tahtiin. Isä teki töitä autonasentajana
joko kotipaikkakunnalla tai sitten eri kaupungissakin, josta kävi
viikonloppuisin kotona.
Asuinpaikkakuntina olivat Jyväskylä 1950-1953, Oulainen,
Kuusankoski, Numminen ja Metsäkylä Mäntsälästä, Nurmes 1959, Hämeenlinna 1960,
Lahti 1961. Lahteen me sitten kotiuduttiin. Nurmeksessa isä oli autokorjaamon
työntekijänä Arvo ja Pekka Lipposen Nurmeksen Linja-autoliikenne OY.ssä. Oli se
vaan ihanaa, kun suurperheemme joskus kävi kylässä, saimme kyydin isän
kuljettamalla linja-autolla.
Lahdessa isä oli Fennia-Vanerilla tehtaan oman autokorjaamon
asentajana, myöhemmin autokorjaamon esimiehenä eläkkeelle jäämiseen asti.
Isä ja äiti oli innokkaita marjastamaan ja sienestämään. Joka
talvi meillä oli sadan litran saavi survottuja puolukoita, montakymmentä litraa
mustikoita ja sieniä.
MUISTAN
ISÄSTÄ
Isä meni
8 v. Kansakouluun, Kymin tehtaan Kapula kouluun. Siihen aikaan käytiin kuusi
luokkaa josta hän sai päästötodistuksen, jonka olen joskus nähnyt. Hyvät
arvosanat siinä oli, kun ajattelee sen ajan tiukkaa arvostelua. Muistelisin
hänen käyneen, myös parivuotta ammattikoulua jossa opeteltiin käytännön asioita
työ elämästä ja puu töitä ainakin ”5 L kappa” ja piironki. Koulu ajalta hän
sanoi olleensa rauhallinen, eikä mennyt kaikkiin kolttosiin mukaan. Etenkin kun
hänen puuseppä isänsä kuoli niin varhain keuhkokuumeeseen (1918) ja hänen oli
huollettava muuta perhettä.
Ammatti koulun jälkeen alkoi kova työn haku ja hän joutui heti
töihin ja se oli aivan mitä vaan sattui saamaan. Isä teki kaikenlaisia töitä,
paimenpojasta ojan kaivuuseen. Kun luokka sodan jälkeen pula aikana oli leipä
ja työn saanti tiukalla. Isä sanoi sen olleen erittäin kovaa aikaa, niukkuuden
lisäksi oli sairauksia ja heikoimmat kuolivat pois. Varmaankin siinä oli onnea
mukana, kun isä pääsi jossain vaiheessa töihin Kymi yhtiölle. Aluksi eri
puolella tehdasta kaikkea sekalaista pikkuhommaa, sitten hän halusi ja
pääsi metalli pajalle hommiin.
Mutta isää kiinnosti autot ja innokkaalle pojalle annettiin pajalla
auto hommia joskin muutakin työtä joutui tekemään. Erikoisin asia oli kun hän
nuorena miehenä näki kun automobiili sammui ja kuski ei saanut sitä käyntiin.
Isä meni siihen ja kysyi voiko auttaa, joskin hieman mulkoiltiin alta kulmain,
mutta hän sai luvan katsoa vikaa. Heti hän huomasi että kaasuttaja vuoti yli ja
tiiviste oli rikki. Hän korjasi sen kaasuttajan ja tupakki askin kannesta
teki siihen tiivisteen. Sitten auto käynnistyi kammesta kerralla ja kuski
oli hölmistynyt kun noin nuori kaveri korjasi hänen autonsa noin vain tässä
tien päällä. Kerron sen vain sen takia että se oli niin kuin alku sytyke
uralle.
Pelimanni hommaakin hän kokeili, oli muutama Kuusankosken poika
eri soittimilla ja isä mandoliinilla. Mutta siitä ei mainittavampaa tullut. Mutta
isän mandoliini on vielä minulla muistona tallella. Puutyöstä vielä sen verran,
että isä oli yhdessä paikallisen kirvesmiehen kanssa rakentamassa kotimökkiä
Kuusankosken öljymäelle, ja kun se valmistui omat veljekset apuna hän rakensi
saunan ja kellarin. Myöskin joitakin huonekaluja silloin kotiinsa ja myöhemmin
lisää huonekaluja meidän aikana.
ISÄ JA SOTAVÄKI
Sotaväki oli siinä kymi yhtiön aikoihin, Keskisuomen rykmentti
korpraali ja toisen luokan ampuma merkki. Kymi yhtiön leivissä ja samalla huolehti
koti väestään. Kunnes hänellä oli tarvittava ammattitaito ja hän halusi
kokeilla siipiään maailmalla.
Hän muutti Helsinkiin 26.09.1938 syksyllä, vain vuotta ennen
talvisotaa. Vaikka ammatti oli, niin ei heti löytynyt alan töitä. Sielläkin
löytyi aluksi vain lapio hommia rakennuksilla ja pullikointi aiheutti potkut,
uusia oli portin takana paljon. Huoltoasemallakin hän oli jossain vaiheessa
töissä ja sielläkin korjattiin autoja. Myös autonkuljettajan hommia, jossa hän
osallistui korjaamon töihin.
Talvisota syttyi ja isä joutui auton asentajana ajamaan ja
kunnossa pitämään armeijan autoja. Joskus isäni joutui hakemaan ambulanssiksi
muutetulla linja autolla etulinjan tuntumasta joukkosidonta paikalta
haavoittuneita sota sairaalaan, siellä jossakin. Yleensä hän puhui melko vähän
sota asioista. Talvisodan jälkeen hän pääsi Helsingin ratikka yhtymälle
asentajaksi. Sodan syttyessä uudelleen isä joutui vasta sodan keskivaiheilla
hoitamaan sotapoliisin autoja ja usein myös kuskiksi pitemmille matkoille.
Kun sieltä oli saatava ”häkäpyttyauto” pois vaikka siihen olisi tullut vikaa ja
siihen hän pystyi.
Sodan aikana isäni tutustui äitiini Jennyyn ja talvella 19.02.45
oli kihlajaisilmoitus lehdessä. Vihkiminen tapahtui heti keväällä
1945. Sitten veljeni Jouko syntyi jo elokuussa Helsingissä.
Tästä alkaa isälle elämänsä toinen vaihe. Perheen perustaminen ja
sen kasvattaminen sodan pula ajasta nykyaikaan. Kyllä siinä yhdellä töissä
käyvällä oli tekemistä, kun oli neljä lasta 50-luvun alussa. Kaikki oli
aluksi kortilla, mutta siitä sitten kun tavaraa alkoi olla, elämäkin vähän
helpottui.
Perhekuva n.1956.
Familjebild från ca 1956.
ISÄ
JA LINJA-AUTO
Työpaikan perään he muuttivat Helsingistä Jyväskylään
jotain –46, myöskin työpaikka-asunto oli, jossa asuimme jonkin aikaa. Niihin
aikoihin isäni luultavasti kävi hitsaus kurssin ja tutustui uuteen metalliin,
Ruostumattomaan teräkseen. Tämä sen vuoksi, kun hän joskus kertoi itse
tehneensä tästä ruostumattomasta talous esineitä. Muutto toiseen isompaan
asuntoon, oli kai välttämätön kun perhe kasvoi kolmella lapsella. Samoihin
aikoihin radio yleistyi, isä osti sen jostain vaikka tiukkaa silloin
oli ja se oli suuri tapaus perheessä. Jossain vaiheessa muutimme Oulaisiin
ja siellä oli isällä auton asentajan paikka.
Asuimme siellä kahdessa eri paikassa syksyllä, ensin pienessä
talossa, joka oli ollut tyhjillään vuosia ja jossa ei voinut asua homeen takia.
Sitten alku talvesta pääsimme isoon maalaistaloon. Isän kertoman mukaan, sekin
oli niin vanha ja harva että tuulessa verhot heiluivat. Isä sanoi että puita
kuluu paljon, mutta vuokra isäntä antoi puita kovimman talven yli. Talvi oli
kova ja hän sai keuhkopussin tulehduksen. Me lapset pelkäsimme että isä kuolee,
kun se oli vakava tauti silloin vuonna –52. Auton asentajan homma
vetoisissa ja kylmissä verstaissa oli kovaa hommaa, siitä hän aina joskus
puhui. Muutimme aika usein isän työn perässä ja Oulaisista joskus kesällä
vuonna –53 Kuusankoskelle, isä oli siellä Kouvolan autokorjaamolla asentajana.
Näihin aikoihin sokeri ja kahvi vapautui säännöstelystä ja se oli myöskin
jonkinlainen merkkipaalu meille. Kun sitten jotain tapahtui, koska joulun
jälkeen –54 muutimme siitä Nummisten kylään. Täällä hän oli linja auto
liikennöitsijällä korjaamossa auton asentajana ja asuimme työsuhde asunnossa.
Alku oli ainakin hyvä, muistan kun saimme kesällä -54 linja auton
käyttöömme. Se täytyi ”sisään ajaa” 5000 km ja isäni oli luotettava tähän
hommaan. Isä oli rehellinen ja suora luonne, myöskin jämpti että jos jotain
sanoi siitä ei tingitty. Mutta jostain palkka jutuista oli tullut
erimielisyyksiä ja jälleen muutimme loppu kesästä -54 Pornaisten Metsäkylään.
Mutta isän työ oli Helsingissä postin linja autovarikolla asentajana
ja hän kai kovasti etsi Helsingistä asuntoa meille, mutta ei löytänyt
kunnollista ja huijatuksikin tuli. Huijari joka joutui myöhemmin kiinni, niin
siitä isä mainitsi hänenkin rahojen menneen siinä. Seitsemän päivää
töissä ja lauantai-iltana kotiin, joka oli aina odotettu päivä kaikkine karkki,
hedelmä ja lukemisten tuomisinaan. Isälle se oli raskasta, matkustella ja asua
monen miehen kanssa jossain murjussa. Siten hän oli huolissaan perheestä,
olimmehan silloin juuri pahimmassa kasvuvaiheessa. Joskus hän tuli kotiin
käymään jonkun ystävän autolla, joka hänellä oli korjattavana. Silloin me
lapset saimme olla kyydissä.
Kuopus eli Reijo syntyi –56 ja nyt olimme suur perhe - seitsemän
henkeä. Saatuaan autokorjaamon esimiehen paikan Nurmeksesta, niin koulujen
loputtua v.-58 muutimme sinne. Paikka oli linja auto liikennöitsijällä
huolto korjaamolla ja isäni oli siinä myös talonmiehenä. Asuimme korjaamon
yhteydessä olevan talon yläkerrassa. Isäni hoiti tunnollisesti kahta työtä ja
vielä perheen asunnon lämmityksen. Me pojat olimme siinä vähäisenä apuna ja
saimme siitä isältä tunnustusta. Läheisyydessä olevalla Pielisjärvellä kävimme
uimassa, mutta isä ei voinut edes kahlata kun iski jalat kramppiin. Hän sanoi,
ettei sitten kuin pikku poikana ole uinut. Eikä hän voinut tulla
veneeseen, koska pahoin vointi iski. Nyt kun hän olisi voinut nauttia
tällaisesta, niin aika oli jo ajanut ohi. Mutta sauna ja saunavihta oli se
ainut erikoisuus josta isä todella nautti.
Näihin aikoihin alkoi jo tulla ylityö, kesäloma ja muut
korvaukset. Siinä oli silloin liikennöitsijän sukupolven vaihdos ja taisivat
nuorelta johtajalta jäädä maksamatta isälle ylityö ja muut korvaukset. Se oli
sitten lähtö äkkiä lokakuussa –60, siihen ei auttanut vanhan johtajan
pyynnötkään. Isä oli saanut työnjohtajan paikan Hämeenlinnasta ja sinne
muutettiin. Vuokra asunto ei kuulunut työn antajalle, joten se oli
eräässä vanhemman pariskunnan omakotitalossa. Joskus oli puhetta
konkurssin partaalla olevasta firmasta. Eikä se isää miellyttänyt joten paikkaa
parempaan oli haussa. Kunnes tärppäsi Lahdesta, Faneri tehtaan autokorjaamoon
työn johtajaksi. Sitten kun koulut loppuivat, muutimme sinne ja taas oli
työsuhde asunto. Tämä oli sitten se paras työpaikka, ison talon edut ja kaikki.
Näihin aikoihin isä osti tehtaalta elämässään ensimmäisen oman auton. Luulen
että se oli automiehelle jonkinlainen täyttymys. Siihen aikaan ei monella
autoja ollut ja se olikin melkoinen status symboli.
Kaarlo ja kaverit.
Kaarlo med vännerna.
Isä auttoi meitä pojan koltiaisia monta kertaa erilaisissa töissä
ja etenkin moottori hommissa. Silloin kun mopot olivat meidän nuorten mieleen.
Kaikki käytettyjä pelejä ja isä auttoi niiden laitossa. Sitten myöhemmin kun me
pojat saimme autot oli hän niidenkin korjaamisessa apuna. Yksi apu oli suurempi
kuin luulimmekaan, isän suhteet moneen auto ja muuhun varaosa yms. paikkaan. Me
saimme siitä paljon hyötyä ja minä olin jopa yhdessä paikas sa töissä vähän
aikaa. Mutta niihin aikoihin tehdas vaihtoi omistajaa ja se iso firma alkoi
heti saneerata. Etenkin isän kohdalta alkoi näyttää huonolta, minne sitä nyt
voisi lähteä jos saneerataan ulos. Minne ne ottaisivat viisikymppisen miehen
vaikka olisi kuinka ammattilainen? Jotain sellaista hänen kohdalle tapahtuikin,
jonkin ajan kuluttua n. -64 tekivät vanhalle miehelle kurjan tempun. Saa jäädä
pienemmällä palkalla ja töihin osallistuvana nokkamiehenä. Sai sentään jäädä
töihin, ei auttanut pullikoida vaikka samat työt jäivät. Eläke ja muut
etuisuudet kuivuivat kokoon.
Näihin aikoihin alkoi perheestä yksi ja toinen lähteä maailmalle.
Kyllä se koti isän neuvoineen oli aina tukikohta. Alkuun eläkkeelle jäämisen
alkoivat ne kaikenlaiset vaivat, kun pysähtyy eikä tarvitse lähteä minnekään.
Sitten hän pääsi sen yli, kun mitään elimellistä vaivaa ei löytynyt.
Niin alkoi isälle kuin kolmas vaihe: Eläkkeestä nauttiminen
yhdessä äitini kanssa. Jonkun verran he matkustelivat ja sukuloivat, mutta isä
ei oikein tykännyt matkustamisista. Hän ei ulkomailla käynyt kuin Ruotsissa
muutaman kerran. Isäni ei oppinut nukkumaan aamuisin pitkään, vaan hän heräsi
05–06 aikoihin lehteä lukemaan, niin kuin ennenkin. Hänellä oli sellainen
vanhankansan sisäinen kello, se toimi loppuun asti. Aamulla aikaisin ylös,
päivätorkut noin viisitoista minuuttia, ja iltapäivällä myös. Hän nautti
kotona olosta, päivä unista, lukemisesta ja TV katselusta. Myöskin auttoi
Jennyä koti kudonta hommassa, kelasi lankoja vyyhdeiltä rulliin ja huolehti kutomakoneen
puhdistuksesta. Aina siihen asti kun äitini sitä jaksoi tehdä. Hän ulkoili
kävellen joka päivä läheiessä puistossa. Myöhemmin yhdessä Jenny vaimonsa
kanssa silloin tällöin kun he vain jaksoivat. Mutta koko elämänsä aikana
hänellä ei ollut mitään elimellistä sairautta, kunnes hänellä ensin todettiin
eturauhassyöpä ja myöhemmin Alzheimerin tauti. Ehkä se oli piilevänä sen
eturauhassyövän alla kauankin, mutta n. 5-6 vuotta hän siitä kärsi ja kun
vaimonsa Jenny kuoli -92, niin hänellä ei ollut enää halua elellä ja hän antoi
periksi. Isäni kuoli vain reilu vuosi sen jälkeen -93 ja kuolin syy oli sama
kuin omalla isällään, keuhkokuume.
MINNEN FRÅN KAARLO OSKARIS (KALLE, OKI) LIV
Skrivet
av: Irma Tarvainen, f. Aholin
Pappa föddes den 1 december 1910 i
Öljymäki (Oljebacken) Kuusankoski. Från sin ungdom hade
han lite minnen från pojkstrecken, bl a då han med kompisarna en kväll satt i
kvällsmörkret och berättade skräckhistorier den ena värre än den andra.
Plötsligt skrällde det till någonstans, hela gänget försvann som ett skott till
sina hem.... ”nästan så de gjorde i byxorna” av rädsla.
Han berättade: Då min syster Irja och jag var i Kuusankoski, lekte
vi ofta i skogsområdet mittemot farmor Marias hus. Där hade tidigare funnits en
likkällare. Efter att lekt där en längre tid i den allt tätare skymningen,
fantasin triggades igång och skräcken kom krypande. Vi tog oss snabbt hem
därifrån.
PAPPAS
RUNDRESA
Pappa talade om sina upplevelser under krigstiden som sin egen
RUNDRESA åren 1941-44. Han ville alltid att den skulle skrivas ner, jag
lyssnade och skrev ner den.
Rundresan tog tre år, fem månader och två dagar. Han skrevs in som
chaufför i armén den 23 juni 1941. Från Helsingfors till Hamina 11/7 1941,
därifrån till Ylijärvi 12/7. Sedan Ylimaa 25/7, till truppförbandsplatsen på
samma ort. Till Muurola 16/8, därifrån den 28/8 till Rasalahti. 4/9 till
Johannes den 11/9 1941 Helsingfors för att reparera bilen. Till Suojärvi 21/10,
Paaten 6/11 och Karelen och frontlinjen den 7/11. ANFALLET skedde 22/1 1941,
varefter färden fortsatte till Suurlahti 25/11. Till Kuusivaara kom man på
nyårsafton 1941.
Den 6 mars 1942 åkte man till Osterijärvi, därifrån 24/3 till
Kumojärvi… LEDIG.
Den 8 maj iväg igen, nu till Ahvenjärvi, 12/5 Tsopina, Karhumäki.
Därifrån 14/5 till Syväri Kuujärvi, Mälkiä, Sääksmäki, Pisi-Kuuttilahti. Den 7
juli till Aunus stad, Ulensuu och Jänisjärvi. År 1943 som militärpolis i Helsingfors, augusti
1944 till Tohmajärvi, därifrån till Kauriala och i Patsola 26/8. Sedan till Saario, 30/8
Hamina. Kontiolahti 19/9 och sedan åter Helsingfors åttonde oktober. Han ryckte
ut i Helsingfors den 25 november 1944.
I Helsingfors träffade pappa sin tillkommande, Jenny Räihä, och de
förlovade sig där efter kriget. Familj bildades, det var till sist fem barn. Familjen
flyttade ofta. Pappa arbetade som bilmekaniker på hemorten eller i andra
städer, varifrån han kom hem under veckosluten.
Orter där familjen bodde var Jyväskylä 1950-1953, Oulainen,
Kuusankoski, Numminen och Metsäkylä i Mäntsälä, Nurmes 1959, Hämeenlinna 1960,
Lahti 1961. I Lahti stannade familjen så småningom. I Nurmes var pappa
bilmekaniker hos Arvo och Pekka Lipponens ”Nurmi Busstrafik AB”- Det var
underbart då vår storfamilj ibland åkte till byn och fick åka med bussen som
pappa körde. I Lahti var han på Fennia-Fanér som montör på fabrikens
bilverkstad, senare som förman fram till pensioneringen.
MINNEN AV FAR
Han började Folkskolan som 8-åring, Kapula skola på Kymifabriken.
På den tiden gick man sex år, han fick avslutningsbetyg som jag sett någon
gång. Bra betyg var det med tanke på den tidens hårda värderingar. Jag tror mig
minnas att han gick i yrkesskola ett par år där man lärde sig lite om
yrkeslivet och snickaryrket, tillverkade i alla fall ett 5 liters trämått och en
byrå. Han sade sig vara lugn under skoltiden, och drogs inte med i alla
busstreck. Speciellt då hans far som var snickare dog så tidigt i
lunginflammation (1918) och han fick ta ansvar för familjen.
Efter yrkesskolan började arbetssökandet och han tog det arbete
som erbjöds. Allt från vallpojke till dikesgrävning. Efter klasskriget var det
mycket dåliga tider, sjukdomar slog till och de svagaste dog. Lite tur var det
då far fick arbete på Kymifabriken, först mindre uppgifter, men sedan sökte han
och fick börja på metallsmedjan.
Men hans stora intresse var bilar och fick i smedjan även göra
bilarbeten. Vid ett tillfälle då han
ännu var mycket ung såg en automobil stanna och föraren inte fick igång den
igen. Pappa gick fram och frågade om han kunde hjälpa, de tittade lite konstigt
på honom, men han fick dock lov att se efter. Direkt såg han att förgasaren
läckte och packningen var sönder. Han lagade förgasaren och gjorde en tätning
av locket på cigarettpaketet. Bilen startade direkt och föraren mycket förvånad
då en så ung kille lyckades fixa bilen så där bara direkt på gatan. Berättar
detta eftersom detta var det som startade hans yrkeskarriär.
Även spelamansyrket provade han på, några pojkar från Kuusankoski
spelade på olika instrument och pappa på mandolin. Men det blev inget mera med
det, men hans mandolin har jag fortfarande som minne. Pappa byggde tillsammans
med en snickare vårt hem på oljeberget i Kuusankoski. Då den var klar byggde
han med hjälp av bröderna även bastu och källare. Han gjorde också möbler till
hemmet, och har tillverkat flera även senare.
PAPPA OCH VÄRNPLIKTEN
Värnplikten gjorde han som korpral med andra klassens skyttemärke
på Mellersta Finlands regemente. Han arbetade på Kymi fabriken och ansvarade
samtidigt för familjen. Eftersom han hade yrkeskunskaper ville han prova sina
vingar ute i världen.
Han flyttade till Helsingfors 1938-09-26, bara ett år innan
krigsutbrottet. Trots att han hade ett yrke, hittade han inte något arbete.
Även där endast spadarbeten på byggen och lite invändningar och ovillighet
gjorde att han fick sparken, många stod på kö för ett jobb. På bensinstation
har han också arbetat vid något tillfälle där han också fick tillfälle till
reparationsjobb. Även jobb som chaufför där han deltog i verkstadsarbetet.
Vinterkriget bröt ut och pappa blev uttagen att köra och
underhålla arméns bilar. Ibland fick han med en till ambulans ombyggd buss
hämta sårade från krigsfronten. Om kriget talade han ytterst lite. Efter
vinterkriget kom han till Helsingfors som montör på Spårvägen. Då kriget
började på nytt fick han efter ett tag börja sköta militärpolisens bilar och
ofta vara chaufför vid längre resor.
Under kriget träffade han min mor Jenny, detta på vintern. Den 19
februari 1945 fanns förlovningsannonsen i tidningen. Vigsel på våren 1945 och
sedan föddes min bror
PAPPA OCH BUSSEN
Från Helsingfors flyttade familjen till Jyväskylä på grund av
arbetssituationen ca 1946. I arbetet ingick bostad. Vid den tidpunkten gick
pappa troligen en svetsarkurs och bekantade sig med den nya metallen, Rostfritt
stål. Han berättade vid något tillfälle att han hade tillverkat produkter till
hushållet av det.
Flytt till större bostad blev nödvändig då familjen växte. Radion
kom vid den här tidpunkten, pappa köpte en trots att man hade det knapert och
det var en stor händelse i familjen. Familjen flyttade till Oululainen där
pappa var bilmontör. Vi bodde först i ett litet hus som stått tomt i flera år.
Det gick inte att bo där på grund av mögel och på förvintern flyttade vi till
ett större hus. Även det var enligt pappas berättelse så gammalt och glest att
gardinerna fladdrade då det blåste. Det gick åt mycket ved, men hyresvärden gav
oss ved över den värsta vintern som var mycket hård. Pappa fick
lungsäcksinflammation och vi barn var rädda att han skulle dö. Som bilmontör
arbetade han ju ofta i kalla och dragiga lokaler. Vi flyttade ganska ofta, dit
där pappa fick jobb. I början av 50-talet började man kunna köpa socker och
kaffe utan kuponger och även detta var en milstolpe för oss.
Något inträffade sedan, eftersom vi efter julen 1954 flyttade till
Nummi by. Där var han montör på en bussverkstad och vi bodde i en
tjänstebostad. Början var bra, jag minns då vi på sommaren 1954 fick tillgång
till en buss. Den skulle ”köras in” 5000 km och pappa som var ärlig och
pålitlig fick i uppgift att göra detta. Men det blev ändå oenighet om lön och
vi flyttade igen på sensommaren 1954 till Skogsbyn i Pornais. Pappas arbete var
dock i Helsingfors och han sökte även bostad där, han lyckades ej hitta någon
bra och blev också lurad på pengar. Skojaren blev senare fast, men pengarna var
borta. Sju arbetsdagar och så hem på lördagkvällen, alltid efterlängtad dag då
han kom med godis, frukt och tidningar. Det var tungt för pappa att resa och bo
med flera män i något kyffe. Att också oroa sig för familjen, vi var ju då i
tonåren. Ibland kom han hem med någon kompis bil som han skulle reparera. Då
fick vi barn åka med.
Minstingen Reijo föddes 1956 och nu var vi en storfamilj på sju
personer. Då han blev förman på en bilverkstad i Nurmes, flyttade vi dit efter
skolavslutningen 1958. Pappa var också portvakt, vi bodde på övervåningen i ett
hus i anslutning till verkstaden. Pappa skötte två jobb samt uppvärmningen av
familjens bostad. Vi pojkar var till någon hjälp och fick beröm av pappa. Vi
badade i Pielissjön i närheten, men pappa kunde inte ens vada förrän fötterna
började krampa, han hade inte badat sedan han var liten sa han. Och inte kunde
han åka båt heller för då blev han sjösjuk. Nu då han skulle haft möjlighet att
njuta av sådant, hade tiden redan gått honom förbi. Men bastu och ”vihta”
(lövruska”) njöt han av.
På den tiden började man ge ersättning för bland annat övertid,
semester. Arbetsgivarens son tog över och glömde visst betala ut ersättningarna
till pappa varför vi i oktober 1960 åter flyttade. Den äldre ägarens bön om att
stanna hjälpte inte. Pappa hade redan fått arbete som arbetsledare i Tavastehus
dit vi flyttade. Där hyrde vi bostad av ett äldre par. Det började talas om
firman som konkursfärdig. Pappa sökte igen ett bättre arbete och hittade det i
Lahti där han blev chef på Faner-fabrikens bilverkstad. Då skolorna slutade
flyttade vi dit och bodde igen i en tjänstebostad. Detta var den bästa
arbetsplatsen, dessutom fördelen med ett stort hus. Här köpte pappa sin första
bil. Jag tror att det för en bilentusiast gjorde allt fullkomligt. De flesta
hade inte bil och det var lite av en status symbol.
Pappa hjälpte oss pojkar med alla möjliga jobb och främst då det
var frågan om motorer. Då var mopederna populära, alla begagnade och pappa
hjälpte till att meka. Senare hjälpte han till även med bilarna vi skaffade, en
hjälp som var större än vi anat med pappas kontakter till bil- och
reservdelsförsäljarna. Vi hade stor nytta av det, även vad gällde arbete.
Men, snart bytte fabriken ägare och de började omgående sin
sanering. Det började återigen se dystert ut för pappa, vart ska man nu ta
vägen om man blir utan arbete. Var tar man emot en femtioåring, hur duktig
yrkesman han än är? 1964 fick han erbjudande att stanna, med sänkt lön men
samma arbetsuppgifter. Pensionen och andra förmåner krympte.
En efter en flyttade nu barnen hemifrån för att börja sina egna
liv. Hemmet med pappas råd och hjälp var dock alltid en trygg punkt.
Sedan började pappas tredje skede i livet: Att njuta av
pensionstiden tillsammans med mamma. De reste lite och hälsade på släktingar,
men pappa tyckte inte riktigt om resandet. Utomlands var han bara till Sverige
ett par gånger. Han kunde inte sova länge på mornarna utan vaknade vid 5-6
tiden som tidigare för att läsa tidningen. Han hade en inbyggd klocka som
fungerade ända till slutet. Upp tidigt, så en liten tupplur på dagen, även på
eftermiddagen.
Han njöt av att vara hemma, av tupplurarna, läsning och
TV-tittande. Så länge mamma orkade väva, hjälpte han henne med att nysta garn
och rengöra vävstolen. Han var ute och gick varje dag i parken, senare
tillsammans med hustrun Jenny då de orkade. Han hade inga sjukdomar under hela
sitt liv, inte förrän man upptäckte att han hade cancer och senare även
Altzheimers sjukdom. Sex år led han av dessa sjukdomar och när hustrun Jenny
dog 1992 ville han inte längre och gav upp. Pappa dog endast ett år efter
mamma, dödsorsak var densamma som för hans far, lunginflammation.
Avioliitto/Gifte
Vihityt - Vigda 1945 Helsinki, ES [1] .
Jenny
Räihä. Född 1922-10-27 i Sinettä,
OL [1] .
Lapset/Barn
Jouko Kaarlo Aholin. Född 1945 Helsinki, ES [1] .
Jorma
Juhani Aholin.
Född 1947 Jyväskylä, LS [1] .
Irja Irene Aholin-Salmiranta. Född 1948-08-27 i
Jyväskylä, LS [1] .
Död
2017-08-18 [5] .
Irma
Anitta Aholin.
Född 1950 Jyväskylä, LS.
Reijo
Allan Aholin.
Född 1956 Mäntsälä, ES [1] .
Källor
1.
Jouko Aholin
2.
Toholammin Kirkkoherranvirasto
020116
3.
Toholammin
Kirkkoherranvirasto 020116/Dödbok 1868
4.
Toholammin
Kirkkoherranvirasto 020116/Födda 1824
5.
Jorma
Skapad av Mailis Alvarsson (c)
Framställd 2019-01-01 med hjälp av Disgen
version 2016.