Ansedel Tyyne Dagmar
Aleksintytär Salmi
1909-1983
|
Tyyne
Dagmar Aleksintytär
Salmi Syntynyt-Född: 1909-01-04 Toholampi, LS [1] . |
Aleksanteri Tiilikka s/f 1885-01-09 Kannus |
|
|
|
||
|
Sanna Loviisa Tikkuri e. Mäki s/f 1871-11-09 Isokyrö |
|
|
|
|
Elämänkertomus/Levnadsbeskrivning
1936 Tyyne avioitui naapurin pojan Otto
Ahosen kanssa. Tyynellä oli jo olemassa poika Reijo Uolevi, joka oli isoisänsä
Santeri Salmen silmäterä. Otto otti Reijon myöhemmin omalle nimelleen. Liisa
Hillevi syntyi vihkimisvuonna. Otto muutti asumaan vaimonsa kotitaloon, mutta
kävi ulkopuolella töissa ja maksoi taloon ruokansa.
Ennen sotia Otto perheineen oli vuoden verran
Turun lähistöllä Karhulan ja Ala-Leimun kartanoissa muonamiehenä. Otton siskon
tytär Nanna oli alussa hoitamassa lapsia. Etelässä olo jäi lyhytaikaiseksi
Tyynen sairastelun takia.
Rauha, Otto ja Lilja, lapset Liisa, Reijo ja
Kaarina. 1940-luvun alussa.
Rauha, Otto och Lilja med barnen Liisa, Reijo och Kaarina. Början
1940-tal.
Välirauhan aikana Otto rakensi talon Viitojan
taakse, Salmen maalle. Siinä perhe asui sodan aikana. Tyyne kävi veljellään
Väinöllä apuna navettatöissä ja sai palkkansa ruokana. Liisa sai olla mukana
lypsämässä omaa nimikkolehmäänsä Syllaa. Tyyne on jäänyt mieleen iloisena,
ehtoisana emäntänä, jonka kahvipöydässä oli aina seitsemää sorttia. Työväenyhdistyksen
naisjaosto ”tummuklubi” toimi käsityöiltoina kierrellen talosta toiseen. Tyynekin
toimi niiden emäntänä.
Sodan jälkeen maanhankintalain nojalla oli
mahdollista anoa asutustilaa. Rintamamiehet ja sotainvalidit olivat
oikeutettuja niitä hakemaan. Otto oli syksynä 1941 haavoittunut vaikeasti
vatsaan noutaessaan kaatunutta Martti-veljeään. Nyt hän käytti tilaisuutta
hyväkseen ja sai maata Kleemolan takaa Kärjenpurolta. Sen raivaus aloitettiin
1949 ja Reijokin oli heti alussa työssä mukana.
Perhekuva Kärjenpuron portailla joskus
1950-luvulla.
Familjefoto på Kärjenpuro trapp någon gång på 1950-talet.
Lapset kasvoivat pian
aikuisiksi ja löysivät itselleen kaverit. Tyyne ja Otto asuivat Kärjenpurolla pari vuotta lasten lähdön
jälkeen, mutta myivät tilan ja muuttivat lähemmäksi kirkonkylää Sievin tien
varteen. Sen jälkeen he ostivat Laitalan kylältä Rauhalan paikan. Sen miljöö
oli nimensä mukaisesti suojaisa, rauhallinen paikka, jossa lastenlasten oli
turvallista leikkiä.
Kun Tyyne alkoi sairastella ja
Otollekin lumityöt alkoivat tuottaa vaikeuksia, he muuttivat erinäisten
vaiheiden jälkeen 1980-luvun alkupuolella kirkonkylälle Koskelan mäelle
vanhusten vuokrataloon. Siellä heillä kävi helluntaiherätyksen saarnaajia ja he
kokivat hengellisen herätyksen. He eivät kuitenkaan liittyneet helluntaiseurakuntaan.
Tyynen vointi huononi ja hänellä todettiin pitkälle levinnyt syöpä. Hän kuoli
maaliskuun viimeisenä päivänä 1983.
Lilja, Tyyne ja Impi.
Lilja, Tyyne och Impi.
Tyyne gifte sig 1936 med grannpojken Otto Ahonen. Tyyne hade redan sonen Reijo Uolevi, som var morfar
Santeri Salmis ögonsten. Otto tog senare Reijo som sin egen även till namnet. Dottern Liisa Hillevi föddes samma år de vigdes. Otto flyttade in i
hustruns hemgård, men arbetade på annat håll och betalade för sig.
Före kriget var Otto med familj ungefär ett år i Åbo-trakten. På Karhula och
Ala-Leimu gårdar som arrendator, brorsdottern Nanna var i början med som
barnflicka. Tiden i södern blev kortvarig eftersom Tyyne blev sjuklig.
Under mellanfreden, 1940, byggde Otto ett hus på Salmis marker bakom
Viitoja. Där bodde familjen under krigsåren. Tyyne gick som hjälp i ladugården hos
brodern Väinö och fick lön i form av mat. Liisa fick vara med mjölka den egna
kon Sylla. Tyyne minns man som en glad, lite hämmad husmor, på hennes kaffebord
fanns alltid sju sorters kakor. Arbetarföreningens ”gumklubb” hade syjuntor som
man turades om att ha i husen och även Tyyne var värdinna.
Fortsättningskriget började sommaren 1941, samma höst sårades Otto Svårt
i magen då han hämtade in sin stupade bror Martti. Efter kriget kunde man med
stöd av jordförvärvslagen ansöka om mark att bosätta sig på. Män från fronten
och krigsinvalider var berättigade att söka. Otto tog tillfället i akt och fick
mark i Kärjenpuro bakom Kleemola. Där började man röja 1949, även Reijo var med
redan från början.
Otto ja Tyyne 1970-luvulla.
Otto och Tyyne på 1970-talet.
Barnen växte upp och fann sina partners. Tyyne och Otto bodde i
Kärjenpuro ett par år till men sålde sedan gården och flyttade närmare kyrkbyn.
Senare köpte de Rauhala i Laitala. Miljön var namnenlig (Rauhala betyder
Lugnet), en lugn plats där det var tryggt för barnbarnen att leka.
Då Tyyne blev sämre och även Ottos snöröjning började bli tung, flyttade
de i början av 1980-talet till kyrkbyn, till Koskelabackens äldreboende. Där
fick de besök av pingstvänner och de upplevde en andlig väckelse. De ingick dock
aldrig i deras församling. Tyynes hälsa försämrades, man konstaterade cancer långt
utbredd. Hon dog den sista mars 1983.
